Jännittävä kuntauudistus etenee

Ehdotus pääkaupunkiseudun kuntaliitoksista ja metropolihallinnosta julkaistaan minä päivänä hyvänsä. Alkuperäinen julkistuspäivä ministeri Virkkusen asettamien selvityshenkilöiden raportille oli 15.1. Varmaa on ainakin se, että raportti laukaisee kiihkeän väännön metropolialueen kuntien välillä.

Malleihin liittyy vielä paljon kysymyksiä. Onnistuvatko kuntaliitokset ilman valtion pakkoa? Mitä tehtäviä metropolihallinnolla pitäisi olla? Miten paikallisdemokratiaa parannetaan?

Ongelmia, joihin nykymallilla ei löydetä ratkaisuja, on paljon. Pahin on alueellinen eriarvoistuminen. Pääkaupunkiseudulla on jo valitettavasti rikkaiden alueita ja palveluita, eivätkä kaikki kunnat ole hoitaneet osuuttaan sosiaalisesta asuntotuotannosta. Toinen keskeinen ongelma on kaupunkien keskinäinen kilpailu yrityksistä ja veronmaksajista. Itse ainakin haluaisin, että jatkossa kaupunkien johto panostaisi uusien työpaikkojen ja investointien saamiseen metropolialueelle ympäri maailman. Nyt keskitytään sen sijaan houkuttelemaan naapurikaupungissa päämajaansa pitäviä yrityksiä omaan kuntaan paremmilla parkkinormeilla.

Jos kuntaliitoksia ei tule, tarvitaan järeä metropolihallinto. Sen päätöksentekijät pitää valita suorilla vaaleilla ja sillä pitää olla valtaa ratkaista seudun merkittävät ongelmat.

Seutuhallinnon tehtäviin tulee totta kai kuulua maankäytön-, asumisen- ja liikenteen kysymyksiä. Seutuhallinnolla pitää olla oikeus kaavoittaa. Mutta se ei riitä. Alueen eriarvoistuminen ei pysähdy ilman verotulojen tasausta ja yhteistä elinkeinopolitiikkaa. Sosiaali- ja terveysasioiden järjestäminen ratkennee erillisen sote -selvityksen yhteydessä, mutta myös siinäkin on syytä kiinnittää huomiota demokratiaan. Nyt päätöksenteko on hyvin kaukana kuntalaisesta.

Merkitystä on toki myös fiksummalla palveluiden järjestämisellä. Tiiviillä alueella on paljon nyt päällekkäistä hallintoa.

Miten asia sitten etenee? Metropolialueen kunnat antavat lausuntonsa selvitysmiesten raportista maaliskuussa. Siinä vaiheessa nähdään, onko mitään yhteistä mallia löydettävissä.