Lisää rahaa hyviin asioihin

Valtuustossa keskusteltiin keskiviikkona kaupungin budjetista vuodelle 2007. Yksi syy äärimmäisen kiireiselle syksyllä on ollut se, että olin mukana rustaamassa budjettia vihreiden budjettineuvottelijana. Vihreiden tavoitteita neuvotteluissa olivat hammashuollon jonojen purkaminen, lastensuojelumäärärahojen lisääminen sekä kaupungin työntekijöiden aseman parantaminen. Ajoimme myös kulttuuri- ja kirjastomäärärahojen korotusta sekä päivähoidon paikkojen lisäämistä todellisen tarpeen mukaiseksi. Kaikkiin näihin saatiinkin lisärahoitusta. Onneksi Helsingin taloudellinen tilanne on vähän parantunut ja siksi nyt oli vähän helpompaa tehdä budjettia kuin muutama vuosi sitten jolloin jouduttiin leikkaamaan reilusti kaikesta.

Ainut asia, joka budjettineuvotteluissa jäi harmittamaan, oli pyöräteiden investointimäärärahat. Niitä lisättiin vain hieman, vaikka ensi vuonna toteutetaan erittäin kallis Huopalahdentien alikulku. Käytännössä muita kiireellisiä pyörätiehankkeita joudutaan siis lykkäämään.

Jo viime keväänä, kun olin mukana neuvottelemassa budjettiraamista, lisäsimme yhdessä muiden puolueiden kanssa yli 8 miljoonaa euroa joukkoliikenteelle. Tämän ansiosta joukkoliikennelippujen hintoja ei ensi vuonna koroteta kuin reilun prosentin ja palvelutasoon voidaan jopa tehdä parannuksia.

Viikonloppuna olimme SkiExpo-messuilla. Messukeskus oli täynnä suksia ja hiihtokeskusten esitteitä. Sisälle oli rakennettu halfpipe sekä varsin todentuntuinen skibistro, jota tietysti piti käydä testaamassa. Innostuin viime talvena vuosien jälkeen murtomaahiihdosta, ja toivoin löytäväni messujen kamapörssissä kunnon luistelusukset käytettynä. Tarjonta oli kuitenkin aika huonoa, enkä päässyt hiihtämään kotiin Vallilaan. Kova lumikuume kuitenkin jäi, täytyy alkaa seuraamaan Paloheinän lumitilannetta täältä.

Olen aloittanut taas treenaamaan ensi kesän Tukholman maratonia varten. Juoksu kulkee ihan hyvin, mutta kolot kalenterissa ovat vähän kortilla. Nyt olen ryhtynyt käymään lenkillä aamuisin, mikä on kyllä varsinainen saavutus, kun olen niin anti-aamuihminen kuin voi olla. Katsotaan kuinka kauan tsemppi riittää.