Mikä on totta?

Kolumni on julkaistu Kirkko & Kaupunki -lehdessä kesäkuussa 2011.

Poliittinen tilanne on niin kuohuva, että sen kommentoiminen on tällä hetkellä varsin riskialtista puuhaa. Kuukausi sitten olin menossa reippaasti oppositioon. Sitten istuin kolme viikkoa Säätytalolla neuvottelemassa talouspolitiikasta. Eilen neuvottelut loppuivat demareiden ja vasemmiston ulosmarssiin. Kun tämä kolumni julkaistaan, tilanne on todennäköisesti heittänyt taas volttia.

Neuvottelupöydässä istuminen on saanut minut pohtimaan onko politiikalla ja totta puhumisella mitään yhteistä. Totuuden venyttämisestä on nähty ennätyksellisiä esimerkkejä erityisesti tänä keväänä.

Täytyy myöntää, että vajaa kymmenen vuotta sitten lähdin mukaan politiikkaan aika idealistina. Toki politiikan sisältöjen osalta, mutta erityisesti idealistina sen suhteen, miten asioita puolueiden sisällä ja välillä ajetaan. Ajatukseni oli, että puolueilla on kirkkaat linjat, joiden yhteensovittamisesta käydään tiukkaa argumentaatiota ja sitten päädytään faktoihin perustuvaan kompromissiin.

Todellisuus ei ole ihan näin strömsöläinen. Esimerkiksi tämän aamun uutisissa Jyrki Kataisen mukaan demarit kävelivät ulos neuvotteluista. Jutta Urpilaisen mukaan heidät ajettiin ulos Säätytalolta. Mikä on totta ja miksi sitä ei kerrota kansalaisille?

Toinen esimerkki on keskustelu Suomen talouden suuresta kuvasta. Vasemmistopuolueet kiistivät vaalien alla kestävyysvajeen olemassaolon ja valtionvarainministeriön ennusteet. Myös Helsingin vuosittaisissa budjettineuvotteluissa on jo muodostunut traditioksi, että ensimmäinen viikko kuluu samanlaiseen ”Kiistamme faktat” -kierrokseen. Itse kannatan sitä, että politiikassa keskitytään vääntämään arvovalinnoista, ei virkamiesvastuulla annetuista luvuista.

Vaalit ja henkilövalinnat ovat vielä aivan oma lukunsa. Omassa puolueessani on käynnissä samaan aikaan vaalitappion syyllisten etsintä ja puoluejohdon valinta. Kun en ole itse nyt ehdolla mihinkään, on kamppailun seuraaminen ulkopuolelta ollut aika silmiä avaavaa. Sama triviaalikin kysymys voi olla näköjään ihan musta tai valkoinen ehdokkaasta riippuen.

Perussuomalaisten nousu on terävöittänyt puolueiden eroja ja pakottanut poliitikot puhumaan ymmärrettävämmin. Ei ole liikaa vaatia, että poliitikot ryhtyisivät samalla myös puhumaan puhuvat suoraan ja totta myös vaikeista asioista. Erityisesti ennen vaaleja.