Minne mahtuvat Jätkäsaaren autot?

yy

Kirjoitan kaupunkisuunnitteluaiheisia kolumneja Töölöläiseen, Meri-Helsinkiin ja Kamppi-Eira-lehteen. Tämä on julkaistu joulukuun alussa.

Jätkäsaaren kaavoitus etenee vauhdikkaasti. Alueen aloituskorttelien asemakaavaa suunnitellaan jo kovaa vauhtia. Osayleiskaavavaiheessa linjattiin, että Jätkäsaaresta tulee laadukas, sosiaalisesti monimuotoinen ja merellinen kaupunginosa. Aloituskorttelisuunnitelmat näyttävät toteuttavan valittua linjaa hyvin.

Erityisen iloinen olen siitä, että Jätkäsaaresta tulee niin vehreä. Alueen pinta-alasta 23 prosenttia on puistoa. Koko asuntoalue ryhmittyy viihtyisästi kaupunginosapuiston ympärille. S-kirjaimen muotoiseen Länsisatamanpuistoon on suunniteltu paljon erilaisia toimintoja, mm. liikuntaa, virkistystä ja kulttuuria. Rannat tulevat matkustajasatamaa lukuun ottamatta olemaan julkisessa käytössä. Uskonkin, että kaupunginosasta tulee upea koti lähes 15 000 tulevalle jätkäsaarelaiselle.

Eniten minua huolestuttaa Jätkäsaaren liikenne. Keskustasta pääasialliset yhteydet alueelle ovat Ruoholahden puoleisella reunalla Välimerenkatu sekä matkustajasatamaan johtava Valtamerenkatu. Lännestä ja Ruoholahden suunnalta Jätkäsaareen johtaa Länsisatamankatu, kun Crusellinsilta lahden yli saadaan rakennettua. Lähialueiden liikenne on ruuhka-aikoina varsin tukkoista jo nyt. Kun alueen osayleiskaavaa ryhdyttiin laatimaan, ideoitiin rohkeasti Helsingin ensimmäistä joukkoliikennekaupunginosaa. Jätkäsaareen piti tulla tiukemmat pysäköintipaikkanormit ja hyvät ratikkayhteydet kaikille puolille saarta. Suunnittelijoilla ja aseveliakselin poliitikoilla meni kuitenkin pupu pöksyyn, ja nyt joudumme miettimään miten kaikki alueen autot saadaan ruuhka-aikoina pois pussin perältä ja sinne takaisin.

Kantakaupungin autoistuminen ei näytä muutenkaan rauhoittuvan. Päinvastoin, kaupunkisuunnitteluvirastossa on tällä hetkellä käynnissä useita hankkeita, jotka lisäävät autoliikennettä keskustassa ja sen ympäristössä. Keskustatunnelia ollaan rakentamassa ilman kunnon kävelykeskustaa, mikä merkitsee sitä, että tulevaisuudessa autoillaan sekä maan alla että päällä. On myös kuulunut huhuja, että autopaikkanormeja löyhennettäisiin. Ruotsin mallin mukaisiin keskustan tietulleihinkin suhtaudutaan nihkeästi.

Mielestäni olisi hienoa, että erityisesti kantakaupungissa uskallettaisiin tavoitella sellaista uudenlaista urbaania kaupunkitilaa, jossa yhteisöllisyyttä ja alueiden toimivuutta vahvistettaisiin laajoilla autottomilla alueilla sekä asumista ja palveluita yhteen kokoavilla kävelyraiteilla. Toivottavasti enemmistö Helsingin päättäjistä rohkaistuu pikkuhiljaa toimimaan tällaisen viihtyisämmän keskustan puolesta.

Yksi vastaus artikkeliin “Minne mahtuvat Jätkäsaaren autot?”

  1. teme sanoo:

    Omistan itsekin yhden auton ja asun kantakaupungissa, mutta siitä huolimatta en ymmärrä kaupunginsuunnittelua tässä yhteydessä. Kyllä Helsingissä on tilaa yhdelle asuinalueelle joka on vähemmän autoistunut. Jos joku yksityinen toimija haluaa sinne louhia parkkihallin niin se on asia erikseen, voihan siihen kaavassa varautua. Satunnaispysäköintiin voi käyttää viereistä teollisuusaluetta, luulilisi siellä ainakin iltaisin olevan tilaa. Eli rahalla saa ja ratikalla pääsee.