Norppakuolemat osoittavat tarpeen verkkokalastuksen kokovuotiselle kiellolle

Tiedote 16.7.2009

Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari:

Norppakuolemat osoittavat tarpeen verkkokalastuksen kokovuotiselle kiellolle

Uusimpien tietojen mukaan verkkoihin on tänä kesänä menehtynyt kolme kuuttia. Arviolta jopa puolet vuosittain syntyvistä kuuteista hukkuu kalastajien pyydyksiin ensimmäisen elinvuotensa aikana. Lisäksi tänä vuonna verkkoihin on menehtynyt kaksi aikuista norppaa, jälkimmäinen Puruvedellä tällä viikolla.

Vapaaehtoinen kalastusoikeuksien ostaminen osakaskunnilta ei ole ollut riittävän tehokas keino norppakannan turvaamiseen. Maa- ja metsätalousministeriön johdolla kalastusrajoitusalueita on saavutettu vain noin puolet tavoitteesta.

Tehokkain keino norppakannan vahvistamiseksi on ehkäistä nuorten norppien kevätaikaiset hukkumiset kalaverkkoihin. Metsähallituksen mukaan noin puolet havaituista norppien verkkokuolemista tapahtuu kuitenkin muina aikoina, joten kiellon tulisi olla norpan esiintymisalueella kokovuotinen.

– Ministeri Anttilan on tuotava kalastuslain muutos valtioneuvoston käsittelyyn pikimmiten. On määritettävä tarkoin karttarajauksin ne alueet, joissa verkkokalastus on pysyvästi kielletty, vaatii Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari.

Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen on useissa mielipidekirjoituksissaan vastustanut aggressiivisesti
verkkokalastuskieltoa.

– Pidän hyvin erikoisena maakuntajohtaja Viialaisen ristiretkeä norpan suojelua vastaan. Eteläsavolaisilta löytyy paljon halua
verkkokalastuksen korvaamiseen muin pyydyksin, kommentoi Saimaalla höyrylaivalla ja Kangasniemellä mökillä lomaileva Puoskari.

Lisätietoja:
Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari, p. 050 537 2595