Puhe Lyseon päivänä marraskuussa 2008

Hyvä rehtori, opettajat, lyseolaiset,

Olen erittäin iloinen mahdollisuudesta saada puhua teillä tänään. Olin itse lukiossa, kun Paavo Lipponen hänkin vuoden lyseolainen, oli juhlapuhujana lyseon 125-vuotisjuhlassa. Olen aina ollut sitä ihmistyyppiä, jonka pitää tavoitella taivaita, ja tuona päivänä, kun keskustelin Paavo Lipposen kanssa kemianluokassa tv-kameroiden suristessa, päätin itsekin tietysti joskus tulla vuoden lyseolaiseksi. Vesi on virrannut Kallavedessä, ja maailma kuljettanut Helsinkiin, mutta Lyseo ei toki ole unohtunut. Olen aina joskus ajatellut, että jos oikein onnistun uralla voisin joskus 20 vuoden kuluttua tulla valituksi vuoden lyseolaiseksi. Olikin erittäin iloinen yllätys, kun rehtori Leena Auvinen soitti minulle, ja vaikka lupasin, en malttanut olla soittamatta parhaille lukioaikaisille ystävilleni sekä siskolleni Heidille, joka valmistui myös Kuopion IB-linjalta.

Lyseoaika on vaikuttanut minuun paljon ihmisenä. Tietenkin sain mukaani paljon tiedollisia eväitä mukaani lukioajalta. Lyseo oli ja on edelleen yksi Suomen tasokkaimmista lukioista ja olen ylpeä siitä, että olen kirjoittanut ylioppilaaksi nimenomaan täältä. Koko koulussa, mutta erityisesti IB-linjalla suhtauduttiin työntekemiseen intohimoisesti ja olen monta kertaa sanonut, että yliopistossa opiskelu oli tahdiltaan lastenleikkiä IB-lukioon verrattuna.

Jälkeenpäin tarkasteltuna lyseo oli ainakin tuohon aikaan ja minun näkökulmastani varsin oikeistolainen arvoiltaan. Olin itsekin lukioaikana viittä vaille liittymässä Kokoomusnuorten jäseneksi. Onneksi isän yllättävän nihkeä suhtautuminen asiaan sai minut luopumaan ideasta. Omalta lyseoajaltani on noussut useita kokoomusvaikuttajia mm. valtiovarainministerin erityisavustaja Juho Romakkaniemi ja tuore kuopiolainen valtuutettu Antti Haapakorva. Tältä ajalta on arvoihini jäänyt arvot yksilön vastuusta ja yhteiskunnan kannustavuudesta onnistumiseen.

Ajattelin tässä juhlapuheessa käsitellä kahta aihetta: tulevaisuuden megatrendejä ja onnellisuutta.

Ensin megatrendeistä. Jos pystyisi ennustamaan tulevaisuutta tarkasti ja luotettavasti, voisi tienata vähintäänkin pienen omaisuuden. Politiikassa ennustaminen on moniulotteisempaa. Päättäjien on pystyttävä ennakoimaan maailman muutoksia, mutta toisaalta politiikalla on myös ohjattava tulevaisuuden trendejä. Lisäksi kuntalaiset ja kansalaiset on pidettävä kartalla muutoksista ja työkaluista, jotta toimenpiteille saadaan riittävän vahva poliittinen tuki.

Ilmastonmuutos on megatrendi jo nyt. Ilmastonmuutos on itse asiassa ajava voima monille muille megatrendeille. Miten muuttuva ilmasto sitten vaikuttaa yksittäisen ihmisen arkeen tulevaisuudessa? Kaikki osaavat jo pelätä tulvia ja muita luonnonmullistuksia. Monet surevat ehkä iäksi menetettyjä hiihtokelejä. Ilmastonmuutoskeskustelun jokapäiväistyminen on kuitenkin alkanut vaikuttaa myös arkiseen kuluttamiseen – positiivisesti. Konservatiivisimmatkin naistenlehdet nimeävät ekologisuuden uudeksi luksukseksi. Pömpöösit merkkilaukut alkavat olla jo so last season ja huippusuunnittelijat keskittyvät kierrätysmallistojen lanseeraamiseen. Ja mitä julkkikset ja eliitti edellä, sitä kansa perässä. Ei-vihreä lähipiirini kuhisee vihdoin autoilun ja lentämisen haitallisuudesta ja moni ostaa luomua ja reilua kauppaa.

Ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöuhkien lisäksi laajasti tunnustettuja megatrendejä ovat muun muassa ikääntyminen, globalisaation jatkuminen, kehittyvien markkinoiden painoarvon nousu sekä sähköistyminen. Omaan haaviini tarttuneita heikkoja signaaleja yksilötason muutoksesta ovat muun muassa yrittäjyysinnostuksen nousu, työelämän joustavuuden ja luovuuden arvostaminen palkan kustannuksella, perheen ja maaseudun merkityksen korostuminen sekä yksilöllisyyden alleviivaaminen. Kaikkien näiden ilmiöiden kanssa sukupolvemme tulee painiskelemaan tulevaisuudessa.

Sitten onnellisuudesta, ensin yhteiskunnallisella tasolla ja sitten lopuksi omasta näkökulmastani.

Yhteiskunnan rakenteiden tulee tukea hyvän elämän tavoittelemista. Nykyään onnellisuutta tutkitaan varsin tarkasti ja on paljon tuloksia siitä, että omistamiseen perustuvan elintason nousu lisää onnellisuutta vain tiettyyn rajaan saakka. Rikkauden loputon lisäämisen ei tule olla politiikan lähtökohta, vaan sen tilalle on otettava kärsimyksen estäminen ja perustarpeiden turvaaminen.

Vihreiden sloganina on pitkään ollut ”Enemmän aikaa, vähemmän roinaa.” Tämä tarkoittaa muun muassa kulutuksen painopisteen siirtymistä tavaroiden kuluttamisesta palveluiden kuluttamiseen.

Suomessa ja maailmassa tarvitaan aikapolitiikkaa, jossa työn tuottavuuden kasvu lisää palkansaajan vapaa-aikaa. Teollisen yhteiskunnan suuri lupaus oli, että työn tuottavuuden kasvaessa ihmisille jää enemmän aikaa muuhun elämään. Yksityisesti moni jo tekee tämän valinnan, mutta samaan pitäisi pystyä koko yhteiskunnassa: tuottavuuden kasvu on voitava hyödyntää esimerkiksi pitempinä lomina tai lyhyempinä työviikkoina.

Luovuus ja innovaatiot syntyvät siitä, että ihmisellä on aikaa olla ja ajatella. Pysähtymisen puute ehkäisee luovaa ideointia ja kyseenalaistamisen mahdollisuutta. Jatkuva tavoitteiden asettaminen kiihdyttää kilpailua kaikkialla, ja ikuisesti kiireinen ja stressaantunut ihminen on itse asiassa paljon huonommin tuottava työntekijänä kuin levännyt ja onnellinen.

Toisin kuin esimerkiksi eteläeurooppalaiset, me suomalaiset teemme arjessamme kaksi työpäivää putkeen. Työelämän suorituskeskeisyyden lisäksi suoritamme myös kotona tekemällä kaiken itse, niin ruuanlaiton, siivouksen kuin pyykkäämisenkin. Meidän kaikkien pitäisi pohtia omissa investoinneissamme onnellisuusvaikutusta: tuoko minulle enemmän onnellisuutta uusi taulutelkkari, vai se, että palkkaan siivoojan ja vietän sen kaksi tuntia enemmän aikaa lasten kanssa ulkona?

Tietenkin yhteiskunnan pitää mahdollistaa hyvät valinnat. Hyviä keinoja ovat esimerkiksi palveluiden suosiminen verotuksella, vuorotteluvapaalainsäädännön vakinaistaminen ja vanhempien osa-aika ja etätyömahdollisuuksien tukeminen.

Jokainen meistä määrittelee onnellisuuden omalla tavallaan. Itselleni onnea on se, että voi keskittyä uraan, josta pidän ja työskennellä itselle tärkeiden ongelmien ratkaisemiseksi ja unelmien toteuttamiseksi. Minulta kysytään usein ajankäyttövinkkejä ja kysyttiin tänä aamunakin opiskelijoiden tilaisuudessa, että miten sinä ehdit tehdä noin paljon asioita. Itse en aidosti koe tiukkaa kalenteriani ahdistavaksi tai stressaavaksi, kun se on täynnä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Kohtuus kuitenkin kaikessa.

Eniten onnelliseksi minut tekee kuitenkin perhe ja ystävät. En voi sanoa, että itse pystyisin käyttämään riittävästi aikaa perheeni kanssa, osa heistä on täällä tänään ja esitänkin heille siitä pahoittelut. Sama koskee ystäviäni, joiden tapaaminen on minulle asia, josta saan energiaa viikoiksi. Rakkaimmista ystävistäni selvästi suurin osa on Lyseo-ajalta. He ovat ehkä kuitenkin se asia, joka on ollut minulle tärkein eväs ja eniten onnelliseksi tekevä asia Lyseo-ajaltani.