Vaaliteemat: Kestävän talouden insinööri

Kestävä talous on velkaantumisen lopettamista. Tällä hetkellä ylivelkaannumme kaikkialle. Olisi reilua olla elämättä tulevien sukupolvien rahoilla sekä jättää maapallo ehjänä eteenpäin.

Meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko ryhdymme toteuttamaan vihreää ja kestävää taloutta vapaaehtoisesti tai muutamien vuosien päästä teemme niin pakosta. Mutta tekemällä muutoksen nyt saamme Helsinkiin vihreän teknologian ja palveluiden yrityksiä ja työpaikkoja.

Suomi ansaitsee yhden kansainvälisesti merkittävän miljoonakaupungin. Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Helsinki on yhdistettävä. On aivan turhaa maksaa moninkertaisesta byrokratiasta. Päättyvällä valtuustokaudella olin mukana vetämässä sosiaali- ja terveystoimen yhdistämistä. Se on onnistunut esimerkki siitä kuinka suuremmilla yksiköillä saadaan säästöjä, mutta myös parempia palveluita.

3 vastausta artikkeliin “Vaaliteemat: Kestävän talouden insinööri”

  1. Marianne K sanoo:

    Hei. Olet aika korkealla vaihtoehdoissani ensi sunnuntaiksi. Valitettavasti tustuin blogiisi vasta nyt ja heräsihän tästä kysymyskin. Tuo sosiaali- ja terveystoimen yhdistäminen vähän mietityttää. Juuri senkö vuoksi helsinkiläiset vanhukset joutuvat ”könyämään” joihinkin tutkimuksiin Vantaalle vaikeiden yhteyksien päähän? Vantaalla asuva äitini oli jo aikaa sitten keskustellut jonkun vanhan pariskunnan kanssa Peijaksen sairaalassa. He kertoivat, että rouva joutui tulemaan Helsingistä tutkimuksiin Peijakseen, kun tietyt tutkimukset on keskitetty eri sairaaloihin.

    Vanhusten tai kenenkään muunkaan todella sairaan ihmisen kannalta tällainen keskittäminen ei kyllä kuulosta kovin kohtuulliselta. Ymmärrän kyllä, että asiantuntemusta keskittämällä saadaan aikaan säästöjä ja kenties myös kehitetään sitä ammattitaitoa ja parannetaan palvelua tietyssä yksikössä, mutta kansalaisten kannalta vaikeutuvat tutkimus-/hoitoreissut eivät mielestäni edelleenkään kuulosta kohtuullisilta. Kannattaa myös pitää mielessä, että väestömme ikärakenne taitaa olla vanhenemaan päin… Mikä on lopulta tärkeää?

    Onnea sunnuntaille toivottaen ja vastaustasi odottamaan jääden,

    Marianne K

    • mari sanoo:

      Hei Marianne,

      Helsingin sosiaali- ja terveystoimen yhdistäminen ei ole aiheuttanut tutkimusten keskittämistä. Lähes kaikissa muissa kaupungeissa sosiaali- ja terveystoimet on jo aiemmin yhdistetty. Helsingissä kaksi eri virastoa on aiheuttanut ylimääräistä hallintoa ja hoitoketjujen katkeamista. Vanhusten palvelut on ollut tyypillinen esimerkki palveluista, joissa kaksi eri virastoa on yrittänyt sysätä vastuuta toisilleen. Nyt vanhusten kotipalvelut, kuntoutus, ennaltaehkäisy ja sairaalahoito ovat samalla vastuualueella, eikä vanhusta enää pompotella luukulta toiselle.

      Yt. Mari

      • Marianne K sanoo:

        Hei,

        Kiitos vastauksestasi. Tarkemmin ajatellessani jo vähän ajattelinkin, että tästä saattaisi olla kyse. Vastauksesi kuitenkin selvensi asian lopullisesti. Kiitos ja onnea tälle päivälle sekä toivottavasti myös valtuustotyöhön. :-)

Vastaa

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautunut sisään.